EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajakoulutuksen saaneiden laillistamisväylä Suomeen koostuu kahdesta toisiinsa kytköksissä olevista hankkeista ja rahoituksista.
Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa ensimmäistä vaihetta, jossa kehitetään ohjauksen, osaamisen arvioinnin ja täydentämisen sekä työelämäyhteistyön toimintamalleja. Tavoitteena on kehittää valtakunnallinen yhdenmukainen toimintakokonaisuus EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajakoulutuksen saaneiden osaamisen arviointiin, täydentämiseen ja varmistamiseen. Hankkeessa kehitetään pedagogisia vaihtoehtoja valmentaville opinnoille, työnantajayhteistyön malli työelämässä tapahtuvan oppimisen sisällöille, toimintatapoja työyhteisöjen kieli- ja kulttuuritietoisuuden edistämiseksi sekä hakevan ja tukevan työn toimintamalli kohderyhmän saavuttamiseksi ja tukemiseksi pätevöitymisprosessin eri vaiheissa, huomioiden myös kaksikieliset alueet.
Hankkeessa ovat mukana kaikki 20 Suomessa sairaanhoitajan tutkintokoulutusta tuottavaa ammattikorkeakoulua. Hankkeen kokonaiskoordinoinnista vastaa Metropolia AMK. Hankekokonaisuus on alkanut vuoden 2024 alusta ja päättyy vuonna 2025.
Projektin kesto
1.1.2024 – 31.12.2025
Projektipäällikkö
Elina Turunen
elina.turunen(a)karelia.fi
Rahoitus
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus