JoonaManninen

Jääkiekkoilija tradenomiopinnoissa

Jääkiekkoilija tradenomiopinnoissa

Joona Manninen on 25-vuotias jääkiekkoilija, joka pelatessaan Joensuun Jokipojissa aloitti tradenomi (AMK) -opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa.

”Uuden kauden alettua sain idean, että olisi järkevää aloitella opintoja, koska jossain välissä tulevaisuutta ne tulevat kuitenkin ajankohtaisiksi. Tavoitteeni on suorittaa opintoja avoimen puolella samalla tavalla kuin olisin koulussa kirjoilla. Saan suoritetut opinnot hyväksiluetuiksi, kun haen varsinaiseksi opiskelijaksi.”

Joonan mukaan erityisen mukavaa avoimen AMK: n opinnoissa on se, että kokee olevansa samassa asemassa varsinaisten opiskelijoiden kanssa, mutta voi opiskella omassa aikataulussa.

Tradenomin koulutuksella voi hakea todella moneen työpaikkaan ja työtehtävät ovat monipuolisia. Kaupallinen ala on aina kiinnostanut minua. Myöskään yrittäjyys ei ole poissuljettu vaihtoehto.” kertoo Joona.

Joona suosittelee avoimen AMK:n opintoja myös silloin, kun ei ole päässyt opiskelemaan varsinaiseksi opiskelijaksi. Avoimen AMK:n opinnoissa pystyy etenemään aivan samalla tavalla kuin varsinaiset opiskelijatkin.

”Saat opiskella niin paljon kuin jaksat 120 eurolla lukukaudessa. Koulussa on loistavat opinto-ohjaajat, jotka auttavat selvittämään kurssien valinnoissa ja tekemään opintosuunnitelmaa. Heitä kannattaa käyttää apuna!” kiteyttää Joona.

 Kuva: Joona-Pekka Hirvonen