Pulssi-portaali kertoo mitä Kareliassa tapahtuu juuri NYT näihin teemoihin liittyen. Koostamme Pulssiin tuoreet artikkelimme, videomme ja podcastimme. Tutustu, omaksu ja nauti!
-
Paperiton kirjanpito Kareliassa -vihdoinkin!
Käynnistimme elokuussa 2020 Karelian laskentapalveluiden tiimissä kehittämisprojektin, jonka tavoitteena oli mahdollisimman paperiton taloushallinto Kareliassa. Suurin osa tositteista toki oli jo arkistoitu sähköisessä muodossa, kuten esimerkiksi…
-
Kekri – suomalaisten Halloween
Halloween lienee nykyään tuttu meille kaikille. Kaupat pursuavat pyhäinpäivän aikoihin irvistäviä kurpitsoja ja ovien takana saattaa väijyä karkkia tai kepposta tarjoava pelottavaksi naamioitu kulkija. Suomeen…
-
Työ avoimen toimintakulttuurin edistämiseksi jatkuu Kareliassa
Avoimen tieteen ja tutkimuksen (ATT) periaatteet ja niihin liittyvät toimenpiteet perustuvat eurooppalaisiin ja kansallisiin linjauksiin sekä suosituksiin. Karelia-ammattikorkeakoulu on sitoutunut valtakunnalliseen Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistukseen 2020–2025. Avoin tiede ja tutkimus ja sen eri osa-alueet edistyvät Kareliassa koko asiantuntijayhteisön voimin. Avoin…
-
Koronan vaikutus matkustamiseen Kareliassa – kohti uutta normaalia
Ennen koronapandemiaa Karelia-ammattikorkeakoulussa matkustettiin paljon; oli kansainvälistä opiskelija- ja henkilökuntavaihtoja, työhön liittyviä ulko- ja kotimaan matkoja, opiskelijamatkoja, messuja ja seminaareja. Pidempien matkojen lisäksi oli hyvinkin…
-
Opettajan työelämäjakso Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa : Kokemuksia, huomioita ja tuloksia
Osallistuin opettajan työelämäjaksolle 24.5-4.6. 2021 Pohjois- Karjalan Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialalla. Karelia-amk:ssa ”Opettajien työelämäjaksojen tavoitteena on päivittää opettajan omaa osaamista ja saada tietoa oman…
-
Kohti yhdenvertaisempaa, moninaisempaa ja turvallisempaa Kareliaa
Pohjois-Karjala Pride järjestetään 22.-26.9.2021. Pride-viikolla juhlistetaan tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia sekä lisätään tietoa sateenkaari-ihmisten asemasta, olemassaolosta ja oikeuksista. Pride-viikon järjestämisestä ja tapahtumien koordinoinnista vastaa Setan…
-
Podcast: Yli 50-vuotiaiden markkinan mahdollisuudet
Kuuntele Silver Economy hankkeen podcast Soundcloud-palvelusta. Teemana yli 50-vuotiaiden markkinan mahdollisuudet: Karelian Podcast · Silver Economy SILVER ECONOMY – TURNING THE SILVER TSUNAMI INTO A…